Luottamusmies on linkki työnantajan ja henkilöstöryhmän välillä

UIL tekee edunvalvontatyötä kentällä paitsi suoraan, myös Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö YTN:n, Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN:n sekä Julkisalan koulutettujen JUKOn kautta. YTN-luottamusmiehiä tai vastaavia on yrityksissä tällä hetkellä n. 850 henkilöä. KTN:n pääluottamusmiehiä ja luottamusmiehiä on reilut 600.

Luottamusmieheltä saat apua työsuhdekysymyksiä koskevissa asioissa. Luottamusmies on jäsenen lähin tuki työpaikalla. Hänellä on luottamusmiesasema, joten hän voi auttaa jäsentä työpaikan ristiriita- ja neuvottelutilanteissa. Uusi Insinööriliitto ja YTN kouluttavat jatkuvasti luottamusmiehiä, jotta he pystyisivät hoitamaan tehokkaasti luottamustointansa.

Suurimmilla työpaikoilla toimivat myös YTN:n yritysyhdistykset, jotka edunvalvonnan lisäksi edistävät ylempien toimihenkilöiden yhteenkuuluvuutta. KTN:n paikallisyhdistysten toiminta-alue kattaa kaikki kuntatyöpaikat.

Paikallisissa neuvotteluissa luottamusmies neuvottelee työnantajan kanssa avoinna olevista eduista tai työehtosopimuksen soveltamisesta. Suuressa osassa yksityissektorin työpaikoista ja yhä useammin myös julkisen sektorin työpaikoilla, on joistakin asioista sovittu paikallisesti. Yleisimmin on sovittu työajoista, palkoista, henkilöstön asemasta ja toimenkuvista, koulutuksesta ja työkykyä ylläpitävistä toimista. Palkankorotustapana ovat yleistyneet erilaiset paikalliset erät, joiden kohdentamisesta työehtosopimuksen mukaan keskustellaan työnantajan ja luottamusmiehen välillä. Yrityksissä, joissa luottamusmiestä ei ole, on todennäköistä, että paikalliset erät jaetaan niille työntekijöille, jotka palkankorotuksen olisivat saaneet muutenkin erilaisena meriittikorotuksena. Luottamusmies on tae paremmalle ja tasapuolisemmalle palkkakehitykselle.

Luottamusmiehen tehtävän tulokselliseen hoitoon tarvitaan myös hänen edustamansa henkilöstöryhmän täysi tuki. Luottamusmiehen valinta, johon kaikki kyseisen henkilöstöryhmään kuuluvat voivat osallistua, on ryhmän selvä luottamusta osoittava kannanotto. Uuden Insinööriliiton tavoitteena on ylläpitää ja kehittää luottamusmiesjärjestelmää siten, että luottamusmies voi toimia kaikissa olosuhteissa henkilöstöryhmänsä edustajana ja että työpaikoilla sovelletaan lakeja ja määräyksiä oikein. Jos työpaikallasi ei vielä ole nimettyä luottamusmiestä, ota yhteyttä UIL:n alueasiamieheen tai sopimusalan vastuulliseen asiamieheen.

Yhteystiedot

vaihde 0201 801 801
faksi 0201 801 880
etunimi.sukunimi@uil.fi

Jäsentietopalvelun puhelin 020 693 877