Porokari: Palkansaajajärjestöjen on syytä keskittyä olennaiseen
Uuden Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari kehottaa palkansaajakeskusjärjestöjä hoitamaan samassa rintamassa kaikille palkansaajille yhteisiä ja tärkeitä asioita.
– Syksyn sopimuskierros osoitti, että nyt jos koskaan jokaisessa keskusjärjestössä on syytä keskittyä yhteiseen työmarkkinaedunvalvontaan, ei niinkään pohtia keskusjärjestöjen yhdistämistä tai sitä, minkä liiton pitäisi mihinkin keskusjärjestöön oikeasti kuulua, Porokari sanoi UIL:n edustajakokouksessa Kouvolassa.
Hän viittaa SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn keskiviikkona Helsingin Sanomissa esittämiin kaavailuihin SAK:n ja STTK:n voimien yhdistämisestä. Porokari painottaa asian olevan liittojen käsissä, mutta pelkää tällaisten suunnitelmien hämmentävän palkansaajakenttää ja hankaloittavan kaikille palkansaajille yhteisten asioiden ajamista.
– Nyt kun työmarkkinapöydän toisella puolella Elinkeinoelämän keskusliitossa tuntuu olevan hämminkiä, palkansaajien pitää kaikin tavoin välttää sortumasta samaan virheeseen ja rakentaa yhteistä palkansaajanäkökulmaa, akavalaisen UIL:n puheenjohtaja Porokari painotti.
Porokarin mielestä sellaista mielikuvaa ei ole syytä synnyttää, että joku keskusjärjestö olisi toista huonompi ajamaan palkansaajien etua. Keskusjärjestöillä ja liitoilla on painotuseroja, mutta paljon myös yhteistä.
– Esimerkiksi nuorisotyöttömyyden alentamisen keinoista kaikilla palkansaajilla pitää olla samanlainen näkemys. Nuorten auttaminen työuran alkuun nälkäpalkalla ei tule kysymyksen. Nuori saa täysin väärän kuvan työelämästä, mikä varmasti vaikuttaa haitallisesti hänen suhtautumiseen työhön ja työelämään jatkossakin, Porokari totesi.
Myös työelämässä rehottavan harmaan talouden torjumiseen on Porokarin mielestä tartuttava nykyistä hanakammin.
– Ylitöitä ilman asianmukaista korvausta teetetään lähes kaikkialla ja paljon. Joukossa on palkansaajia kaikista keskusjärjestöistä. He menettävät paitsi palkkatuloja myös eläke-etujaan. Työelämän harmaa talous rasittaa myös julkista taloutta, kun verotuloja jää saamatta, Porokari tähdensi.